Kävely villillä puolella Ibizalla

Olitpa innokas vaeltaja, satunnainen kulkija tai nautit vain ulkoilusta koiran kanssa, vaelluskierrokset ovat yksi parhaista asioista tehdä Ibizalla.

Opas seurasi polkua Walking Ibiza löytääkseen meripiraattitornin, josta on näkymä Es Vedrá, liukas rinne, joka johtaa Atlantikseen, ja kuinka pitkä matka takaisin ylös oikeasti voisi kestää.

Vaelluksemme alkoi Walking Ibiza ryhmän kokoontumisesta caminolla lähellä Cala D’Hort. Ryhmä, jossa oli noin 20 ihmistä, marssi pois, jakautuen heti kahteen erilliseen ryhmään, puheliaskot ja minä jääden viimeiseksi. Huomasimme nopeasti, että olimme jäljessä, kun päädyimme T-risteykseen ja pääryhmästä ei ollut näkyvissä jälkeäkään. Nopeasti soitettu puhelu palautti meidät oikealle reitille ja oikeaan suuntaan, kaksisuuntaiset radiopuhelimet annettiin takaosastolle ja olimme valmiita onnistumaan. Nopean 10 minuutin jälkeen pidimme tauon jyrkällä kallionhuipulla katsoen alas Es Vedraan. Tässä Toby, oppaamme, valaisi meille syvää kanavaa, joka tuo kylmiä virtauksia lahteen, ja kertoi tarinoita luolasta, joka kulkee suoraan Es Vedrán läpi, mystisestä vetovoimasta ja vuohista, jotka näyttävät sopeutuneen hyvin tähän kiveen, joka dramaattisesti kohoaa meriveden pinnalta.

Kun talven nousussa oleva aurinko hiipi ylitsemme, oli aika suunnata Torre d’en Pirata (Torre des Savinar). Tämä kiipeäminen vei meidät useita satoja metrejä ylös harjanteen huipulle, paljastaen tornin, joka on yksi viidestä saaren tornista, jotka on rakennettu vuosina 1756 ja 1763. Nämä tornit ovat hajautettuina saaren eri osiin ja toimivat varhaisen varoitusjärjestelmänä turkkilaisten ryöstäjien lähestyessä saaren suolasaalista, ja myöhemmin merirosvojen. Kun tornista havaittiin vieraita, epämiellyttävät vieraat toivotettiin tervetulleiksi savumerkeillä, jotka lähetettiin tornista toiseen, varoittaen saaren asukkaita lukitsemaan vuohensa ja tyttärensä ja lopettamaan Hierbas…merirosvot tulivat.

Vaikka vierailussa meripiraattitornissa ei ollut mestarillista draamaa, näkymä Es Vedralle oli pakollinen nähtävyys ja yhtä hengästyttävä kuin aina ennenkin. Pääsy torniin on helppo löytää ja kapea kierteinen portaikko vie suoraan näköalatasanteen huipulle. Lähes 2 metriä paksut muurit huipulla puhuvat siitä, että nämä tornit on rakennettu kestämään. Kurkistus reunalta kohti Itää antoi meille vihjeen siitä, mitä oli vielä tulossa. Atlantiksen kallioluolat kimmelsivät kaukana alhaalla ja ryhmä valmistautui ylittämään harjanteen ja aloittamaan kiipeämisen alas louhokseen.

Vaikka kivilouhokset yleisesti eivät ole sellaisia paikkoja, joihin useimmat järkevät ihmiset yleensä laskeutuvat vuorelta (puhumattakaan paluureitistä), Atlantis on erilainen, Atlantis kutsuu sinua. Autio hiekkakivi, joka on vailla kasveja ja kiiltää kahden kauniin kallioluolan reunalla, saa sinut tuntemaan, että olet enemmän Marsin rantalclubissa (ehkä Sininen Marsilainen) kuin tavallisessa vihreässä ja vehreässä Ibizassa.

Lukuisat kaiverrukset ja veistokset koristavat Ibiza-kiveä täällä, ja lukuisat kivitorni seisovat todisteena ihmisen rakkaudesta pinota kiviä päällekkäin. On vaikea kuvitella, miltä tämä paikka näytti ennen kuin he alkoivat leikata kiveä seiniin Dalt Vila. Mutta sen sijaan, että paikka olisi jäänyt arpeutuneeksi autiomaiksi, siitä on tullut jotain maagista ja utooppista.

Ryhmä alkoi olla levoton, kun he olivat syöneet välipalojaan ja antaneet koirille juotavaa, käänsimme huomion takaisin kiipeämiseen ylös. Kesti vain puoli tuntia saada kaikki takaisin ylös ja autoille, mutta se tuntui varmasti pidemmältä. Ehdottomasti väsyneempi kuin aluksi ja, seikkailunhalumme rauhoitettuna hetkeksi, oli aika suunnata ruuan, viinin ja oluen perään - tai minun tapauksessani pvalokuvata hhevosia rannalla Portissa San Miguel. Mutta enemmän siitä seikkailusta toiste.